Koirarintamalla ollaan nyt siirrytty jääkauteen tai nollauskauteen, millä nimellä sitä nyt haluaakin kutsua. Siinä koira jätetään huomiotta ja sanoitta, KOKONAAN. Sen kanssa kommunikoidaan vain murhtelemalla tai muilla äänteillä. Tarkoitus on saada palautettua alkutilanne, josta sitten voidaan lähteä rakentamaan uutta suhdetta.

Virallisesti aloitimme sen eilen, mutta käytännössä alkoi jo torstaina, kun olin kipeänä siitä lähtien, enkä tosiaankaan jaksanut edes huomioida koiria. Kumpaakaan. Vielä haastavampaa tästä jääkaudesta tekee mielestäni se, että toinen koirista ei ole sillä. Toki tätä kautta saadaan myös niiden keskinäinen järjestys nollattua (kun se on mennyt vähän vikaan), mutta on todella haastavaa olla huomioimatta toista ja yrittää silti huomioida toista normaalisti. Minusta ainakin tuntuu, että myös tuo toinen jää normaalia vähemmälle huomiolle.

Aika vaikealta tuntuu myös, että ei saa silittää koiraa, eikä sitä pidä myöskään katsoa. Myös sen koskettamista pitäisi vältää niin paljon kuin mahdollista. Niin ja sitten on oltava syövinään sen kupista ennen kuin ruoka annetaan sille. ÄH, minusta koko ruoka jo haiseekin niin pahalta, että tiedä sitten meneekö tuo läpi. On kyllä vähän ahdistuneen oloinen, kun huomaa, että ruokakuppi ei tulekaan heti, vaikka istuisi kuinka nätisti. Paitsi, kun nuorempi tyttäreni teki tuon saman, niin istui vain ja heilutti iloisesti häntää. Ehkä se kuvittelee, että ollaan keksitty joku hauska uusi leikki tai harjoitus, jonka jälkeen ruuan saa.

Katsotaan nyt kuinka kauan tätä täytyy jatkaa. Perjantaina menemme taas tapaamaan kouluttajaa ja sitten kuulemme miten jatkamme eteenpäin.

Ihan niin pahalta tällä oleminen ei tunnu kuin etukäteen ajattelin, mutta ehkä siihen kannustaa se, että tänään oli ensimmäinen kerta noin 3 kuukauteen, kun ei tehnyt isompia asioita sisään sillä välin, kun olimme poissa. Kevätaurinko taitaa heräillä myös täällä kotona!