Perjantaina kävimme taas kouluttajan luona tarkistuttamassa tilanteen ja saamassa uusia ohjeita. Mukaan saimme myös ns. kuristuspannan, vaikka minä kutsun sitä (kouluttajan tapaan) mieluummin koulutuspannaksi, sillä kuristus ei ole siinä kuin hetkellistä. Lisäksi kun panta on oikein kaulassa, niin tiukempi näpäys tulee kaulan lihaksiin ei kurkkuun ja näin saa aikaan toivotun tuloksen.

Ensin kun menimme kouluttajalle, niin koirat jäivät autoon ja meidät pyydettiin ulos. Kouluttajan oma koira oli mukana ja myöhemmin kävi selville, että hän tarkkaili meidän reaktioita hänen koiransa suhteen. Emme kukaan menneet koiran luo, mutta vilkaisimme koiraa kyllä, useamminkin. Lähinnä vilkuilimme siksi, että näkisimme kuinka koulutettu koira käyttäytyy, mutta sepä oli VIRHE! Koiraa ei olisi saanut huomioida lainkaan, ei edes vilkaista. Nyt me kuulemma ilmoitimme koiralle olevamme pohjasakkaa, kun vilkaisimme siihen. Annoimme sille viestin, että meitä voi viedä miten vain ja saimme kuulemma koiran tuntemaan olonsa vaivautuneeksi. Huh, huh. Se, että huomioimme koiran oli sama kuin olisimme jättäneet jonkun ihmisen tervehtimättä????

Nyt täytyy rehellisesti sanoa, että tuo tuntui minusta todella oudolta. Olen kyllä tottunut kohteliaasti huomioimaan KAIKKI paikalla olijat, ovat ne sitten ihmisiä tai eläimiä. Kyllä minusta edes katsekontakti täytyy olla sallittua. En minä jätä kenenkään lastakaan huomioimatta tai puolisoa, miksi ihmeessä siis jättäisin eläimen?

Muuten olemme kyllä edistyneet kouluttajan ohjeilla, hitaasti tosin, mutta silti. Coco ei enää tee asioitaan sisään, vaikka jääkin yksin. Joten pitkästä aikaa saamme tulla töistä ja koulusta hajuttomaan kotiin.

Seuraavaksi ohjelmassa oli koiran ottaminen autosta ulos, niin että se ei yhtään hötkyile, ei säntää mihinkään suuntaan ulostultuaan, vaan odottaa käskyjä. Siinä sitä aikaa tuhraantui, vaikka kai silläkin saatiin paljon aikaan. Ainakin saatiin lopulta ylikierrokset pois ja voitiin keskittyä ohjeisiin kuinka toimia tämän uuden koulutuspannan kanssa.

Mutta kyllä meni yli puoli tuntia ennen kuin Coco oli siinä tilassa, että voitiin ottaa ulos. Auton takaluukkua availtiin vähän ja paiskattiin takaisin kiinni, jos liikahti yhtään. Kouluttaja teki aluksi ja sitten oli minun vuoroni. Siitä ei sitten meinannut tulla yhtään mitään. Kun oli ohjeet, että Cocoa ei saa katsoa suoraan, niin en nähnyt kaikkia liikkumisia ja sain siitä aikamoiset pyyhkeet kouluttajalta. Sanoi, että jos en rupea regoimaan nopeammin, niin olen liian hidas tälle koiralle ja parempi antaa se sitten muualle. Kouluttaja ei ehkä lue minua tarpeeksi hyvin, mutta minä en ole niitä ihmisiä, jotka tekevät asioita paremmin sitten, jos heille sanotaan, että he eivät pysty siihen. Minä teen ne asiat, jotka olen päättänyt, niin hyvin kuin pystyn ja osaan, kuuntelen ohjeita ja todellakin yritän parhaani, jos se ei jollekulle riitä niin se on hänen ongelmansa. Ja minä olen päättänyt tehdä tästä koirasta hyvän koiran MEILLE, en kenellekään toiselle, joten minä teen kaiken, aivan varmasti, niin hyvin kuin osaan.

Aivan täysin Coco ei vielä ole alistunut niin, että odottaisi ihmisen ohjeita vaan yrittää edelleen itse päätellä ja päättää mitä tehdään. Siksi jääkautta jatketaan vielä. Nyt Coco on perustilanteissa rauhallisempi kuin aiemmin, mutta heti, kun jotain näyttää olevan tapahtumassa, niin innostuu aivan ylikierroksille. Uloslähtö, ruokailu ja se, että tytöistä jompikumpi vain nousee sohvalta ylös ovat tällaisia ylikierros asioita.

Uloslähtö on edelleen tuskaa, varsinkin tyttöjen osalla, mutta kyllä minunkin. Tänäänkin aamulenkille lähtiessä jouduin pariinkin kertaan laittamaan pannan kaulaan ja ottamaan taas pois, kun ei meinannut rauhoittua millään. Lopulta sain rauhoittumaan niin, että sain jo ulko-oven auki ja jopa mentyä rappukäytävän ulko-ovelle, mutta takaisinhan sieltä oli palattava, kun ylikierroksia oli taas niin paljon. Ei auttanut muu kuin palata kokonaan takaisin sisään, ottaa panta pois ja mennä itse istumaan vähäksi aikaa sohvalle ja sitten aloitettiin taas alusta. Sitten vihdoin päästiin lähtemään. Lenkit sujuu kyllä nyt paremmin muuten, koska ulkona tarkkailee ohjeita ja kuuntelee mitä käsketään. Ja kyllä se panta auttaa myös, ei siitä montaa kertaa tarvitse lenkin aikana nyppäistä.

Kärsivällisyyttä tämä lenkille lähtö vaatii kyllä ja kuntoa ja AIKAA, sillä koirat on nyt lenkitettävä eri aikaan, joten se tietää 6 lenkkiä päivässä! Tosin nyt tytöt on olleet täällä, joten olen saanut lenkitysapua, eikä ole yksin täytynyt käyttää kaikkia kertoja. Keskiviikosta eteenpäin  sekin on sitten edessä.

Mutta näin sitä edetään pienin askelin, kohti leppoisaa yhteiseloa.

Ei hevillä uskoisi pikkuriiviöksi, vai mitä?